Tuli mustan vuoro. Ei pik.kumustan vaan ihan reilun kokoisen. Ostin kirppikseltä marimekkosen, sisäsiistin mustan salkun, jossa oli tällä kertaa mukana myös olkahihna. Siitä tuli tuunarin salkku. Juu-u, tuunarin. Kyllä vain. Tuunaajan. Sanaa jota käytän todella harvoin. Tuunaaja voi ihan hyvin olla tuunari.

Joka tapauksessa halusin, sanottakoon nyt, että tuunata tämän salkun tummemmaksi kuin aikaisemmat punaiseni.

 

 

Olin jo ompelukoneen ääressä, kun mallailin ruskeaa pitsiliinaa läpän keskelle; suoraan vai sittenkin poikittain. Entä jos ompelenkin liinan tuohon toiseen laitaan. Aina ei tarvitse olla keskellä.

Tuli pik.kutenkkapoo. Tenkkapoo siitä, mitä laitan vasempaan laitaan, tyhjään kohtaan tasapainottamaan salkun läppää. Pitsiliina on jo ommeltuna kiinni ja olen tyytyväinen kun se on napakasti paikallaan. 

Mukavaa kun on projekti, joka ei ole hetkessä valmis. Tai ehkä se onkin valmis. Nimittäin. Sovitin liinan viereen nappeja..., jopa vanhaa rannekelloa, kahta avainta...ja käänsin samalla pik.kupömpelini...

 

 

miltei ylösalaisin löytääkseni puuttuvan palasen. Enkä löytänyt.  Tuunarin salkku on nyt tässä:

 

 

Tai sen piti olla tuossa, sillä suljin pik.kupömpelin oven.

Poikkesin sinne vielä yhden kerran ja etsin sen strassikorun, jonka olin ostanut Matin Rompetorilta kesällä.

Lopputulos onkin tässä:

 

 

 

Ei ollutkaan sen pitempi projekti.