Olen lumoutunut pitsistä. Vietän joka päivä pitsipäivää. Takuuvarma pitsipäivä on ainakin silloin, kun olen työhuoneessani. Jos asussani ei satu olemaan pitsiä, niin ainakin ympärilläni. Peräkammarin korkeiden ikkunoiden verhotangoista roikkuu erilevyisiä pitsinauhoja.
Kävi nimittäin niin, että uusi työhuone kaipasi verhoja. Kuvittelin, että pitsit ovat vain kesän. Aurinko siivilöityi kauniisti, pitsit varjostivat kirkkaimmat säteet ja tuli syksy. Syksyllä puiden kauniit sävyt näkyivät pitsien läpi. Talven koittaessa pitsit olivat kuin lunta, jäätä ja kimalletta. Kevään tullessa päätin, että näin saa jatkua. Nyt on jo kolmas vuodenkierto hyvällä alulla. Vaihtelun vuoksi pitsinauhat ovat siirtyneet laidalta toiselle, vaihtaneet paikkaa, välillä lisääntyneet. Parasta on pitsipäivä!
Pitsit löytyvät yleensä etsimättä, kirppiksiltä. Enkä suostu maksamaan niistä kovinkaan paljon, vaikka arvostankin niiden arvokasta kädenjälkeä, ketju- ja kiinteiden silmukoiden ja pylväiden sulavaa kuviointia.
Pitsiä löytyy muistakin puuhistani.
Kuten vanha vihreä pöytäliina tunikan etuosasta:
Pellavahameesta. Pitsiliinasta leikatut kukkaset ja ympärille siksak-ommeltu puuvillalankaa:
Rintakorusta. Vanhan kirppismekon sivusaumoista tehty ruusuke ja keskellä pieni pellavainen pitsiliina meripihkakorun ja helmenpätkän kera:
Ja pieniä virkattuja pylpyröitä vanhan liivihameen somisteena:
Kommentit