Kuljin pihalla ihan pik.kutiellä. Koska olin omalla pihalla, vedin kuusentaimia juurineen tienpientareelta ja poikkesin metsänlaitaan keräämään sammalikkoa. 

 

 

 

Laitoin sammalikon vanhaan nukenkehtoon ja istutin siihen kuusentaimet. Joukkoon pik.kukäpyjä.

Postilaatikkotelinekin sai asetelmansa, kun ruukut täyttyivät sammaleella, jossa kasvoi valmiiksi puolukanvarpuja. Joukkoon laitoin luonnonkanervaa. Olin tehnyt jo muutama vuosi sitten syksyn lehdettömistä mustikanvarvuista suippokärkisiä varsia kieputtamalla metallilankaa ympärille. Nämä varret ovat ruskettuneet ja olleet jo monissa asetelmissa. Laitoin ne taas mukaan. Asetelman koristeeksi päätyi myös halkopinosta löytynyt koivun kuoripuu, jossa oli oksan reikä valmiina. Ripustin siihen jo viime jouluksi pik.kunaulalla kaupan alekorista löytyneen maalatun puusydämen.

 

 

Luontoa ihan pihalla.