No jaa, taitaa tällä pik.kusuunnalla postinjakajana ajellakin useimmiten postitäti eikä Pate. Tämä pik.kupostinhakija työnsi kuitenkin eräänä iltana kottikärryllisen kuormaa tienlaitaan ja alkoi somistaa kohta aikansa elänyttä postilaatikkotelinettä. Kyllä se vielä tämän kesän kestää, ajatellaan joka kevät. Siihen on kiinnitettynä metallinen postilaatikko, jota on myös käsityötermein sanottuna parsittu kasaan. Parin vuoden takainen uudenvuodenaatto oli sille kohtalokasta aikaa, kun jotkut hemmot räjäyttivät sen sisällä muutaman ilotulitteen. Silloin aamulehden hakijaa odotti hämärän hetkillä karu ja pelottava näky: ihank ajettu autolla päin postilaatikkoa, ihanko eläinten raatoja siellä täällä...ei sentään. Nuo olivat vain hakijan (huom. pik.kuhakijan) mielikuvitusta tummista varjoista. Sinä aamuna lehti oli kuitenkin niin nätisti auki rehottavassa laatikossa, räjähteet tiellä sikin sokin ja alumiinisten kukkaruukkujen havut, käppyrät ja muu tilpehööri olivat pitkin tietä.

Tämänkertaisen kukkien istutuksen jälkeen työnsin kottikärryt takaisin pihan perille. Eihän homma voinut olla tässä. Jotain jäi puuttumaan. Piipahdin sisälle hakemaan pitsin pätkiä, joita hyvä työystävä vastikään oli lahjoittanut.

 

 

Pakkasin tällä kertaa polkupyörän koriin tykötarpeita, hyppäsin satulalle ja pyöräilin tienlaitaan.

 

 

 

Sommittelin aikani ja ompelin ruukkujen ympärille käytettyä, vaaleaa pitsinauhaa. Kirkkaammat sävyt jäivät odottamaan muuta käyttöä.

 

 

Aurinkoisen illan aikana yhdistyivät somistus ja kuntoilu, olihan kottikärry- ja pyöräilymatkaa peräti 60 pik.kumetriä.